VAHVAA ASIANTUNTEMUSTA MYÖS KOTITOIMISTOLTA
Koronaviruksen myötä terveysviranomaiset ovat suositelleet etätöitä kaikille yrityksille.
Myös S&N Osakeyhtiön työntekijöistä kaikki ne, kenelle etätyö on mahdollista, ovat siirtyneet kotitoimistolle. Rajoittaaksemme omalta osaltamme viruksen leviämistä, emme tule käymään, mutta meidät on edelleen helppo tavoittaa puhelimitse ja sähköpostitse.
S&N kenttämyynnin asiantuntija-organisaatiosta vastaava voimansiirron liiketoimintapäällikkö Jesse Jansson kertoo tiimityöskentelyn toimivan saumattomasti nykyaikaisen teknologian mahdollistamilla tiimityökaluilla. Kommunikointi ja yhteydenpito on etätöitä tehdessä avain asemassa ja siksi yhteyttä pidetään tiimin kesken päivittäin. Hyvän tiedonhallinnan ansiosta yhteydenpito asiakkaiden kanssa on tehokasta ja asiakkaan haastavimpienkin sovellusten komponenttitarpeet on mahdollista ratkaista sujuvasti tiimissä.
Suunnittelun kulmakivi on asiakkaan prosessin ja arvoketjun ymmärtäminen, jonka pohjalta keräämme olennaisen tiedon komponentin valinnan tueksi. Jessen pitävät kiireisenä myös kotitoimistolla laitevalmistaja-asiakkaidemme tuotetarpeet sekä erilaiset laitesuunnittelun teknisen tuen tehtävät. Tiivis yhteistyö ja hyvät henkilösuhteet toimittajiemme kanssa mahdollistavat parhaan tuotevalikoiman laatimiseen.
Jessen vahvuusalueena ovat koneenrakennus, siirto ja kuljetus, prosessiteollisuus ja teollisuuden kunnossapidon liiketoiminnat. Monipuolinen kokemus suunnittelussa ja valmistuksessa mahdollistaa asiantuntemuksen asiakkaan prosessien tuotteistamisessa ja suunniteltaessa uusia tuotteita. Asiakkaan kanssa yhteydenpito toimii mutkattomasti, kuten ennenkin, sähköpostin ja puhelimen välityksellä. Jesse on todennut videopuhelun asiakkaan kanssa toimivaksi tavaksi, sillä silloin molemmilla on selkeä kuva asiakkaan sovelluksesta. Videopuhelussa voidaan asiakkaan kanssa arvioida oikean tuotteen valintaa suoraan asennuspaikalla kuvatun videokuvan avulla. Tiimityökalujen kuten Teams-etäpalaverien käyttö asiakasyhteyksissä mahdollistaa myös suunnitelmien, piirustusten, tuote-ehdotusten, tarjousten ja käyttödokumenttien läpikäynnin yhdessä reaaliajassa tiedostoja näytöllä jakaen.
Ollaan yhteydessä, autamme mielellämme myös etänä!