S&N vahvistaa myyntiorganisaatiotaan nimittämällä Tomi Tikanmäen myynti- ja kehityspäällikön strategisesti tärkeään rooliin, joka tukee yrityksen kasvua, asiakaslähtöisyyttä sekä teknistä kehitystä. Tomi Tikanmäki kertoo työnsä uudessa positiossa lähteneen hyvin käyntiin. ”Perehdytys on ollut hyvä ja olen tuntenut oloni tervetulleeksi”, hän toteaa.
S&N:llä Tomin vastuualueena ovat ohjaamokomponentit ja hänellä on myös erityisvastuu puolustusteollisuuden asiakassegmentistä. Tomi kuvailee tuoreen roolin olevan erittäin mielenkiintoinen, ja siinä hänellä on mahdollisuus hyödyntää OEM-komponenttien kenttämyynnissä kertynyttä osaamistaan. Puolustusteollisuuden toimialalla hän toimi asiantuntijaroolissa alan suunnittelu- ja tuotekehityksen kanssa. Hän arvioi, että kutsumalla asiantuntijan osaksi suunnittelutiimiä asiakkaat ovat ottaneet usean vuoden loikan kehitystyössään ja saaneet jopa puoli vuotta nopeammin tuotteen protovaiheeseen.
S&N:n vahvuutena on Tomin mukaan olla kotimainen ketterä toimija, jolla on valmius toimittaa tuotteita tarkasti tuotantoon jopa seuraavaksi päiväksi. Hyödyntämällä välivarastointia asiakkaat välttävät myös kansainväliset logistiset pullonkaulat. S&N Cardanin tuotannon osalta S&N on osa kotimaista huoltovarmuusketjua. ROCOL-rasvat ja -öljyt täyttävät puolustusteollisuuden vaatimukset ja ovat esimerkiksi NATO-hyväksyttyjä lentokoneisiin ja helikoptereihin. PFAS-vapaat ROCOL-voitelutuotteet ovat taas osa kestävää kehitystä. Tomi summaa, että ydintehtävämme on löytää parempia ja kestävämpiä ratkaisuja, ja siksi olemme myös NATO-toimittajalistalla.
Omaksi vahvuudekseen Tomi arvioi uteliaisuuden tekniikkaa ja tuotteita kohtaan, tuotevalikoiman ajantasaisuuden kehittämisen sekä sen myötä innovatiivisten tuotteiden esittelyn asiakaskunnan eduksi. Tomi naurahtaa, että hän pääsi S&N:llä heti ”syvään päätyyn” aktiiviseksi osaksi toimittaja- ja asiakasrajapintaa vieraillessaan Cobolla Italiassa. Alihankintamessut olivat toinen loistava tilaisuus tutustua S&N:n asiakaskuntaan. Tomia kiinnostavat etenkin startupit, ongelmanratkaisumyynti ja projektikauppa, sillä hänelle ominaista on edelleen kehittäminen ja tulevaisuuden ennakointi. Kumppanuus S&N:n kanssa tarjoaa tukea myös laajemmin asiakkaan toiminnan ja tuotannon kehittämiseen, Tomi toteaa, ja se on etu, jonka hyötyä ei välttämättä pysty edes rahalla mittaamaan.


